tiistai 26. elokuuta 2014

Vesileikkejä ja muuta.

Loiskis loiskis vaan. Itsekin muistaa, kuinka pienenä tuli hypittyä ja leikittyä lätäköissä minkä kerkesi ja ai että, kun se olikin mukavaa!

Meillä lapset saa olla lapsia ja leikkiä lätäköissä. Monesti on kuullut tai lukenut, kuinka monet vanhemmat ei missään nimessä päästä muksuja lätäköihin, koska vaatteet likaantuu. Toki en itsekään päästä jos ollaan johonkin menossa, mutta jos muuten vain pihalla ollaan, niin toki saa mennä niin paljon kuin sielu sietää. Itse olen sitä mieltä, että vaatteet kuin vaatteet, ne saa aina pestyä ja käytettäviksihän (ainakin meillä) ne ostetaan. 



Viime sunnuntaina käytiin mun serkun luona vähän juhlistamassa serkun tytön 1v päivää. Kyllä täytyi olla silmät selässäkin, kun ipanoita oli jokapuolella ja kaikki sinkoilivat eri suuntiin ja keksivät mitä ihmeellisimpiä juttuja. 

Hätäiset lapseni. Ennen tarjoilua kävimme tupakalla ja kun tulimme takaisin sisälle niin Eelis oli kiivennyt pöydälle makaamaan ja molemmat napsivat herkkuja.


Benjamin löysi maailman kivoimman lelun, tosin Sani ei ollut ihan samaa mieltä ja tuijotti kaikenaikaa, koska saisi pallonsa takaisin. 



Synttärisankari <3

Huomisesta tulee oikein mukava päivä, kun saan ihoon lisää kuvaa, mutta siitä lisää sitten myöhemmin. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Popular posts