lauantai 15. helmikuuta 2014

Eelis 1v

Mun pieni vauva täyttää tänään vuoden! Tarkalleen 23:03 on vuosi täynnä ja voi kuinka tämä aika on mennytkään nopeaa. Enää ei oo vauvaa talossa, eikä enään tulekaan. Vähän ehkä haikeaa, mutta silti niin ihanaa seurata, kuinka nuo kasvaa ja oppivat uusia asioita. Oon myös tosi ylpeä mun murusista, kun nyt nukkuvat toista yötä samassa huoneessa ilmaan minkäänlaista höpinää, löpinää ja riehumista! Torstai iltana siirsin Eeliksen pinniksen lastenhuoneeseen, kun Mea oli isällään yötä ja eka yö meni Eeliksellä tosi hyvin. Tokana yönä oli Meakin kotona ja muutaman kerran kävin sammuttamassa valon, kun Mea sen kävi laittamassa päälle ja ihmettelemässä Eelistä, jonka jälkeen nuo nukkui tyytyväisinä. Tänään ei ollut mitään ylimääräistä vaan heti kävivät nukkumaan. 

Vastasyntyneestä punapäästä, energiseksi blondiksi. 


Tänään myös juhlittiin Eelistä sukulaisten, kummien ja herkkujen kera. Huomenna tulee vielä muutama ihminen käymään ja sit saakin jo ruveta pikkuhiljaa suunnittelemaan kesällä vietettäviä Mean 3v synttäreitä. :)

Kakun täytteenä oli suklaamousse ja banaania! Kiitoksia vaan vinkistä, oli oikein maukasta. Kakkupohjat värjättiin sinisiksi elintarvikeväreillä ja noh, koristelu on mitä on, mutta hieno se oli silti. 

"Saiskos sitä kakkua jo?"


"Ai mikä lusikka? Näin sujuu paremmin"










12 kommenttia:

  1. Isopoika :3 joko se kovasti höpöttää?:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No niinpä,. :) Eeeei, ainoastaan "äiti" sana tulee.

      Poista
  2. Hih, ole hyvä kakun täyte vinkistä :)

    VastaaPoista
  3. Moi! Ihmettelikö kukaan tota Eelis nimee? Tai sä hetken ennen ku annoit pojalle sen nimen? Ennen kun löysin sun blogin olin jo odottamassa tätä kakkosta ja mietittiin jo nimiä. Löysin nimikoneen kautta Eelis nimen. En oo aijemmin kuullu sitä, mutta se on niin kaunis nimi ja sopii hyvin Aatun kanssa, ainaki mun mielestä. Mun puoliso taas ei tykkää yhtään nimestä Eelis. Ennen ku saatiin tietää sukupuoli niin yritin saada tykkään nimestä, mutta ei. Mun mielestä Eelis on kaunis nimi pojalle eikä mikää outo nimi. Mutta ehkä se sit myöhemmin kun tulossa onki tyttö :) Tytölle nimeks tulee Michelle, eli Elle kutsuma nimenä. Mietittiin tytölle toista nimee ja löysin Eelan. Meille molemmille se on aivan ihana nimi, ehkä sit toiselle tytölle etunimeks, mutta ku kysyin äidiltä mielipidettä se sano ettei se tykkää ja ku toi on tytön ja pojan nimi ja ei osannu sanoo kummalta se kuulostaa...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei ole kukaan ihmetellyt ja itelleni Eelis nimi oli täysin uusi tuttavuus! Itsekään en aikasemmin ollut kyseiseen nimeen törmännyt, ennenkuin selailin vanhoja nimiä googlen ihmeellisessä maailmassa. :) Se iski muhun heti ja muita vaihtoehtoja (mitkä oli Eino, Viljo ja Eetu) en enään edes miettinyt.

      Eela kuulostaa aivan ihanalta! Ei kannata miettiä muiden mielipiteitä, kun se on kumminkin teidän päätettävissä minkä nimen lapsellenne annatte. Michelle on myöskin aivan ihana nimi. :)

      Poista
    2. Mulla oli esikoisen kanssa niin että oli kovasti vaihtoehtoja, mutta mikään ei oikein napannu ku piti olla Antero tokana/kolmantena nimenä. Poika sit päätti syntyä rv. 31 hätäsektiolla. Ite olin silloin keskiviikkona tosi kipee ja näin vaan pojasta pari kuvaa ja videon, mutta ku torstaina heräsin niin päähän tuli ihan ekana nimi Aatu. Mies siinä vähän mietiskeli nimee, mutta ku mentiin sit teholle kattoon poikaa niin siltähän se näytti :) Aatu Topi Anterolta. Mietittiin silloin Eetua, mutta se on liian tavallinen ja tylsä nimi. Ja sit tietysti alko joka paikassa kuuleen Aatu nimee :D Sairaalassa oli keskosista kuvia ja sielä oli n. 5 Aatua :D

      Juu kyl me sit pääsetään ite. Mutta jotenki toi Eela olis ihana toiselle lapselle nimeks. Mutta sit rakastan kamalasti Lilja nimee. Itellä on jalat täynnä lilja tatuointeja, Mutta sen sit näkee minkä näkönen tyttö on ja mikä hänelle sit sopii :)

      Poista
    3. Haha niinhän se on, heti kun törmää "ainutlaatuiseen" nimeen ja sen antaa lapselleen niin sen jälkeen sen nimisiä tulee vastaan jokapaikassa. :)

      Eela on kyllä todella nätti nimi ja tokihan nuokin sopis peräkkäin esim. Eela Lilja tai Lilja Eela. :)

      Poista

Popular posts