tiistai 30. heinäkuuta 2013

A beautiful body haaste

Mamigogo blogista bongasin tällaisen haasteen joka on tarkoitettu äideille. Oman pienen tarinansa kertominen kuvien kera. :)


Vartaloni kahden lapsen jälkeen. Ihanakamala löllökasa, jossa maailman tärkeimmät asiat ovat kasvaneet.
Olen aina ollut todella epävarma itsestäni ja kun selvisi, että odotin Meaa niin ekana ajatuksiin tuli toki se mitä mun kropalle käy. Olin suht laiha vielä kuukausi-pari ennen plussausta. Painoin tuolloin 59kg, mutten ollut siihen tyytyväinen, halusin vain laihtua lisää, koska peilistä mua katseli takaisin kamala pullukka, vaikka asiahan ei niin oikeasti silloin ollut. 



Maha rupesi kasvamaan ja kaikki ulkonäköpaineet rupes pikkuhiljaa kaikkoamaan, kun ihastelin kasvavaa mahaa. Itse pidän raskausmahoja kauniina, myös omani oli sitä mielestäni. Raskausaika meni nopeaa ohi ja Mea syntyi. Katselin itseäni useasti sairaalan peilistä ja samat ajatukset ryöppys mun mieleen mitä siellä pyöri ennen raskauttakin. "Hyi kamala, ei enään ikinä bikinejä, puen tästä lähin vain säkkejä, läski." Vaikka eihän se läskiä ollut.. venynyttä nahkaa suurimmaksi osaksi. Melkein vuosi meni surkutellessa ulkonäköäni, erottiin myös Mean isän kanssa tytön ollessa 8kk ja silloin se iski. Kamala "urheilukuume".. tein kaikenmaailman treenejä kotona mitä youtubesta löytyi ja testailin kaikenmaailman laihdutusjuomia sun muita.



Sitten.... plussa raskaustestissä. Olin häkeltynyt, iloinen ja samalla kamalan surullinen. Olin saanut painoa pudotettua ja vatsakin oli jo vuodessa ihan kivannäköiseksi palautunut. Noh jäin kuitenkin kasvattelemaan uutta masua, mutta tällä kertaa en ollut huolissani. Maha kasvoi, poika syntyi ja taas katselin itseäni peilistä sairaalassa. Tosin nyt ajatukseni eivät enään olleet niin rankkoja. "Kyllä tästä selvitään, nahkaa se vain on, kyllä se palautuu, niinhän se teki viimeksikin"


ja kyllä, nyt 5kk synnytyksestä voin sanoa, että olen suht tyytyväinen kroppaani, roikkuvine ihoineen ja raskausarpineen. Tottakai vielä sillointällöin tulee kauheita itsetunto romahduksia, mutta ne menee parissa päivässä ohi. Vaikka mun kroppa nyt tältä näyttääkin, niin on se sen arvoista, että oon saanut kaksi maailman ihaninta lasta! Vielä on kuitenkin matkaa tavoitteeseen.


12 kommenttia:

  1. Ihanaa kun sinäkin teit tän !! (= olet kaunis !!

    http://neanelamaa.blogspot.fi/2013/07/a-beautiful-body-haaste.html

    VastaaPoista
  2. Mulla on myös toooodella palojon venynyt iho, Aatun aikana maha oli täpösen täynnä arpia, synnytyksen jälkeen kun maha alkoi palautumaan, oli kurjaa kun ihoon oli tullut monta senttiä lisään venymisien takia, eihän sitä millään saa enää kiinteäksi ilma leikkauksia :) Mutta ehkä mä nyt tässä raskaudessa vältyn arvilta ja vauvan synnyttyä lakkaan stressaamasta koko mahaa :D Kaikille ei vain suoda ihanaa ihotyyppiä johon ei ilmesty ainuttakaan arpea vaikka maha olisi kuinka suuri :D (katkera)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä! Äitillä ei esim oo tullut Christianista, musta eikä Noorasta yhtäkään arpea! :D Mutta ei siinä, kyllä näitä on jonkunverran oppinu sietämään. :p

      Poista
  3. Tutunnäköisiä raitoja! Kiitos upea! Syystäkin saat olla ylpeä itsestäsi, näytät todella kauniilta :)

    VastaaPoista
  4. Kiitos ihana vielä kun otit osaa abb haasteeseen ! <3

    Teen tänään juttua haasteesta, liitän juttuun varmaan pari kollaasia jossa on haasteeseen osallistuneiden kuvia, saisiko lainata tuota tokaa kuvaasi siihen?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli kiva osallistua! :) Saat tottakai.

      Poista

Popular posts